Jossain vaiheessa blogissa saattoi vilahtaa maininta jostain elämäntapamuutoksesta, terveellisistä elämäntavoista, salitreeneistä ja sen sellaisesta..? Lupasin ehkä kertoa asiasta enemmän? Jos en, niin kerron silti. :D
Aivan. Elokuussa 2014 kesäloman jälkeen heräsin todellisuuteen, nähdessäni nämä kuvat:
Siitä alkoi loppuelämäni ensimmäinen päivä...
En ollut aikaisemmin pitkään aikaan nähnyt itsestäni kuvia, joissa näyn kokonaan. Tai jos olin nähnyt, niin kuvittelin sen olevan huonosta kuvakulmasa jne, koska näytin siinä niin pulskalta. "Kyllä läski selitykset keksii", sanoisi Bull Mentula. <3
Kesälomalla -14 valehtelematta joka päivä käytiin kebabit, pizzat tai ruokaa mäkkäristä ja heseltä. Coca cola oli mun lempiherkkua, sekä suklaa ja irtokarkit. Inhosin liikuntaa, koska siinä hengästyi ja liikkuminen tuntui pahalta.
Silloin oli myös puhetta terveydenhoitajan kanssa, että jos joskus vielä haluan tulla raskaaksi ja saada lapsia, olisi aika tehdä itselleen jotain, tai se ei ole koskaan enää mahdollista. Olin sairaalloisen ylipainoinen.
Kun kerroin aikaisemmin tuosta syysmasennuksesta... Olen yrittänyt laihduttaa monta kertaa aikaisemminkin. Kerran onnistuin yläasteella ilman sen kummempia kommervenkkejä ja dieettejä, laihduttamaan 25kg siskoni kanssa yhtä aikaa. Kilot tuli kuitenkin takaisin nopeasti lukion edetessä. Töihin mennessä niitä tuli monta kymmentä kiloa lisää, vaikka työni onkin tosi fyysistä. Syysmasennus ruokki lihomistani aina vain lisää. Joulun jälkeen alkoi laihdutus, kesälomalla ja syksyllä taas lihosin ja laihdutus alkoi taas joulun jälkeen.. Pieni ja inhottava oravanpyörä.
Siihen tuli kuitenkin muutos elokuussa 2014, kun otin itseäni niskasta kiinni. Aloin kuntoilemaan, ostin polkypyörän ja aloin polkemaan 10-15km lenkkejä päivittäin avomieheni kanssa. Kilot alkoivat karisemaan nopeaa tahtia.
Syyskuussa -14 elämäni koki läpimurron. Olin puhunut salitreeneistä avomiehelleni kaksi vuotta, saamatta häntä kuitenkaan innostumaan, eikä muita kavereita silloin ollut. Kaverit ja ystävät oli jääneet johonkin matkanvarrelle, kasvettiin erilleen. Silloin kuitenkin päätin, että nyt tai ei koskaan. Otettiin miehen kanssa töistä puolipekkanen, että maisemissa ei olisi hirveästi ihmisiä, marssittiin kuntosalille ja ihan vaan pokkana tokasin salin tiskillä että "Salikorttia, kiitos"! Seuraavana päivänä käytiinkin jo aerobiset laitteet testaamassa, myöhemmin viikolla ensimmäinen pt-tunti ja laiteopastus, mittaukset ja pelit ja pensselit. Siitä se sitten alkoi :) Aikaisemmin en uskaltanut... Muistan kun aina ajattelin, että siellähän vois olla vaikka muita :D Hah!
Salilla paino alkoi putoamaan vieläkin nopeammin ja innostuin siitä ihan tosissani. Käytiin salilla 4x viikossa ja tehtiin pt:n antamaa koko kropan treeniä välillä omalla sovelluksella.
Joulukuussa -14 tuntui että homma alkoi junnata paikallaan. Pelkäsin, että kävisi taas sama homma kun aikaisemmin, että into lopahtaa kun paino ei enää tipu. Silloin otin yhteyttä Way to Better:n Terhiin (Emmin ja Terhin treeniblogista tuttu), kerroin tilanteen ja sanoin haluavani hänelle valmennukseen. Siitä lähtien olenkin sitten ollut Terhin valmennuksesssa, ja ollut enemmän kuin tyytyväinen! <3
Tottakai takapakkia on tullut aina välillä, mutta tärkeintä tässä hommassa kuitenkin on pitää pää kylmänä, ja vaikka raiteilta suistuttaisiinkiin, niin takaisin on päästävä. Terhiltä olen saanut parhaat opit ja eväät tähän projektiin, ja aion jatkaa hänen valmennuksessa niin kauan, kunnes tiedän pärjääväni omillani. Siihen menee kuitenkin vielä aikaa.
Joulukuussa Terhin valmennukseen mentäessä painoa oli tippunut n. 15kg. Muutosta oli tapahtunut tämän verran: (salikuvat jouluaatto-aamuna salilta n klo 6:00) :D
Terhin kanssa on pyritty pitämään lihasmassa mahdollisimman hyvin entisellään, ja yritetty polttaa vain rasvaa. Ihan täysinhän se ei ole mahdollista, mutta melko hyvin tässä ollaan onnistuttu. Sentit kapenee kokoajan, mutta painossa tapahtuu todella pieniä muutoksia. Välillä pistää masentamaan, kun tuntuu ettei mitään tapahdu vaikka vaa'alla jättäisi pomppimatta, tai pomppisi sitten joka päivä. Onneks on keksitty In Body-mittaukset. Niistä saa taas uutta motivaatiota ja intoa, kun huomaa että kyllä se kehonkoostumus kokoajan muuttuu! :) Suositelen kokeilemaan!
Parasta tässä on, että ruokailut ei ole sen kummallisempia, kuin ihan normaalia kotiruokaa. Keittiövaaka on ollut mun paras kaveri viimeisen vuoden ajan, ja luopumaan olen joutunut pelkästään kermalla ja rasvalla läträämisestä sekä sokerista. Herkkuja saa syödä, kunhan ne on terveellisiä.. Ruissipsit, smoothiet, bataattiburgerit ja prodepannarit esimerkiksi on ihan uusia herkkuja. <3 Kun tottuu syömään tietyllä tavalla, ei enää edes kaipaa sipsejä ja karkkia, rasvaisia ja sokerisia leivonnaisia, hamppareita ja ranskalaisia. Niitä voi tehdä itsekin, mutta terveellisinä versioina! :)
Ruokavaliota ja treenejä minulla on muokattu vuoden aikana monia kertoja.. On lisätty hiilareita, vähennetty ja oltu 4vkoa ketoosilla.. Lisätty treeneihin aerobisia, niin että treenejä 6x viikossa.. tehty 4-jakoista ja 2-jakoista saliohjelmaa jne. Vaihteluvuus on mulle tärkeää, niin ei ala kyllästyttää! :)
Terhillä olen kokoajan ollut etävalmennuksessa. Alkuun olin ihan henk.koht, mutta nykyään kolmen huipun mimmin kanssa painonpudotusryhmässä. Silti olen saanut paljon henk.koht apuja ja neuvoja aina kun olen tarvinnut. <3
Tilanne nyt:
Nyt kun dieettiä on takana yli vuosi ja salitreenejä melkein vuosi (2x noin 1kk mittaisia taukoja erinäisistä syistä johtuen) , niin tilanne on tämä. Painoa tippunut n.20kg. Omasta mielestäni tulos olisi voinut olla parempiki. Voin kuitenkin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että suurin osa on pudotetuista kiloista on puhdasta (likaista) läskiä ja lihasmassa on pysynyt melko hyvin ja sitä on välillä myös taottu hieman lisääkin! :)
Nykyään rakastan liikkumista, siitä niin tulee hyvä olo! No okei, joskus on huono olo ja meinaa laattaa lentää.. Jalkoihin koskee ja kävely muistuttaa mummoankan taaperrusta. Ei pysty nostamaan käsiä kun lihaksiin sattuu.. Mutta loppujenlopuks, kaikesta siitä nauttii! Ja mikä tärkeintä, tulee henkisesti hyvä olo! :)
Tästä on hyvä jatkaa, tää on niin mun juttu! <3 Myöhemmin laittelen In Body-tuloksia ja vertailuja. Tässä kuussa pitäisi taas päästä käymään "kuntotsekissä"! ;)
Oooh wau! Hieno suoritus kyllä! Ja nuo ruokakuvat tossa alla = <3
VastaaPoistahttp://ganbattedesuka.blogspot.fi
Kiitos! :)
PoistaKiitos! :)
Poista