Tunteiden vuoristorataa

Mä oon viikonlopun jälkeen alkanut kolme kertaa kirjoittaa tätä.. mutta en oo saanut sitä tätä ennen loppuun. Jotenkin vaan ei oo ollut voimia sanoa tätä ääneen. Mutta nyt, täältä tulee... 


Viime viikko oli todella raskas henkisesti ja fyysisesti. Töissä painettiin pitkää päivää ja todella kovalla intensiteetillä ja päälle vielä 3 salitreeniä ja muut actionit. 

Torstaina meillä oli miehen kanssa ehkä pahin kriisi näiden seitsemän vuoden aikana.. En halua ratkoa yksityiskohtia, mutta henkisesti oltiin tosi lujilla. Mutta me selvittiin siitä yhdessä!

Oon tässä viikonlopun aikana miettinyt niin paljon omaa käytöstä, meidän suhdetta ja kaikkea maan ja taivaanväliltä. Tiedättekö tunteen, kun joskus hamassa menneisyydessä olet tehnyt ja sanonut asioita, mitkä tänä päivänä tuntuu ihan uskomattomalta? Mä tiedän. Me ollaan oltu miehen kanssa kohta seitsemän vuotta yhdessä, joista kohta viisi kihloissa.. Tähän aikaan on mahtunut niin värikkäitä kun harmaitakin aikoja..

Myönnän olleeni viimeaikoina aivan kamala kontrollifriikki sekä nalkuttava ja kiukkuinen ämmä. Pidin itsestäänselvyytenä. että hän on ja pysyy tuossa vieressä, sanoin minä sitten kuinka pahasti tahansa tai tein sitten mitä halusin.. Nyt viikonloppuna tajusin, että ei se ole niin itsestäänselvää. Ihmettelen, miten se on jaksanut katsella tällaista.. Niellyt kaikki mun pahat sanat ja pysynyt tuossa noin. Mulle ei tuu muuta mieleen, kun että mun täytyy olla jotenkin erityinen muuten, jotta hän rakastaa just mua.. <3

Ei voi olla totta oikeesti. Suututtaa, harmittaa ja hävettää oma käytös.. Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Sitä sanotaan, että ei pitäisi havitella sitä mitä ei ole, vaan olla onnellinen siitä mitä on. Se on todellakin totta. Mä olen ollut sokea ja tyhmä, kun mä en ole viimeaikoina huomannut kuinka ihana mies mulla on vieressä. Mä olen vaan katsonut muualle. Tiedän että tämä kuulostaa kamalalta.. Mutta onneks mä kuitenkin oon nyt sen tajunnut, eikä se ole tuosta mihinkään hävinnyt. On meillä tietysti aina ollut hyviäkin aikoja.. mutta nyt kaikki on jotenkin... muuttunut ;) Parempaan.

Torstaina mulle valkeni ettei kaikki ole niin itsestäänselvää, ja että oma tahto se on tuolla miehelläkin. Ei se kovin kauaa olisi tällaista akkaa enää katsellut. Mä tiedän. Mua suututtaa, surettaa, harmittaa.. En voi sanoin kuvailla kuinka mua hävettää ja miten pahoillani mä olen. Onneksi kuitenkin, kaikesta huolimatta.. Mulla on maailman ihanin mies vieressä. Se rakastaa mua tällaisena kun mä olen ja mä sitä. Mikä voisikaan olla paremmin?



Perjantaina syötiin miehen kanssa sovinnon ja uuden alun kunniaksi vähän hienommin.. Naudan filettä ja salaattia, pepsi maxia viinilaseista. Miehelle tein uunissa kotitekoisia ranskalaisia. <3

 

Minun ateria vs Mikin ateria. :D

Lauantaina aikaisin aamulla salille, sillä on paras aloittaa viikonloppu ja vapaa-aamu <3 Sillon ei oo kovin paha ruuhkakaan.. Töiden jälkeen arkena kun ei meinaa sekaan mahtua,, :D Sunnuntai meni lepäillessä ja käytiin sunnuntai-ajelulla, ei mitään sen kummempaa :)

  

Ehkä tämä tästä taas :)